roikun sinussa, kuin hirsipuussa.

Niin vuokses menisin liekkeihin
parkumatta palaisin.
Olla parempi tahtoisin.
Sinä se oot.
Ja niin vaikka halkeaisin haavoihin
sinä voitehista vanhin
korjaat mut kokoon taas.
Sinä se oot.

Happoradio - Sinä

Olen uskomattoman rakastunut Happoradioon ja sen biiseihin. Sama
tilanne, kuin Olavi Uusivirran kanssa. En tiedä mikä minua vaivaa nyt,
apua. Tyyliin kirjoittelen näiden bändien vieraskirjoihin jotain aivan
randomia ja odotan päivittäin jos tulisi vastausta.
Jos kuulen jonkun puhuvan paskaa näistä suosikeistani, loukkaannun.
Yleensä en kuitenkaan sano mitään, koska joutuisin agressiiviseen
mielentilaan ja se johtaisi kauheaan tappeluun ja erinäisiin
päätöksiin. Esimerkiksi saattaisi tulla ystävien kanssa riita, vaikka
väittelisin vain yhden kanssa. Ja miettikää vain, kuinka vaikea sellainenkin
asia on sopia ympäristössä jossa tuntuu, että yksikin virheellinen sana
saattaa lokeroida sinut paskaksi tyypiksi.
Sitten alkaa jatkuva dissaaminen ja ingooraaminen.
Ja voi että, siinä koetellaan sitten mielenterveyttäkin. Tämä puolivuotta
on ollut pelkkää saippuasarjaa, jossa ei vieläkään näy loppua.
Ja myönnän, tein itse suuren virheen, kun otin nämä erimielisyydet
esille alussa ja kirjoitin parille ystävälleni kirjeen siitä, kuinka
he eivät voi tajuta, että vanhaa kaveriporukkaa ei ole enään, vaan on
siirryttävä eteenpäin ja mentävä itseensä. Oikeasti minä itse en ole edelleenkään päässyt asiasta yli, ettei ole enään sitä vanhaa kaveriporukkaa. Nyt en voi puhua enään vanhoista muistoista kellekkään, koska sitten saan kuulla siitä, mitä minä itse olin sanonut heille kirjeessä. Mutta näitä asioita en olisi itse
saanut itse sanottua tai edes ajateltua, ellei eräs toinen ystävä olisi
keskustellut kanssani näistä samaisena päivänä. Mutta kuitenkin, kun
sain luovutettua kirjeen puhelimen kautta, alkoi kauhea loputon kierre.
Nämä pari ystävääni lähtivät hermolomalle ja kun he palasivat, oli kaikki
muuttunut. Tuntui, etten enään tuntenut toista ystävääni ja niin myös
asia levisi käsiin, kun muutkin alkoivat ajatella näin ja puhuttiin paskaa
ja alkoi julma ingooraminen.
Toinen näistä oli vanha kämppikseni, jonka kanssa olin vielä lukuvuoden alussa
niin läheinen, mutta sitten vaihdoinkin kämppistä. En tiedä oliko tämä elämäni
paras vai paskin idea, mutta siinä vaiheessa se oli kaikkien mielestä paras, myös
samaisen ystäväni.
No.. Silti kaikilla oli jotain jäänyt hampaanväliin.
Joka viikko oli uusi asia ja sitä siinä yritettiin selvitellä parhaan mukaan, kaikilla oli
toki omat tavat ilmaista asioita. En edes jaksa muistella niitä kaikkia kinoja porukan
välillä. Päällimmäisenä on vain se, kun minä olin se täys paskiainen porukassa ja sitähän
kesti vaikka kuinka kauan. Sain kuulla mielenkiintoisia mielipiteitä ja suoria totuuksia
itsestäni. Mutta tässä joululoman lopussa sovin asiat erään ystävän kanssa ja sen jälkeen
alkoi kaikki muutkin olla lämmenneet asialle. Silti tänäänkin tuntuu, että silti on jotain
negatiivisia asioita minua kohtaan, joita ei voi ilmaista millään muulla tavoin, kuin välinpitämättömyydellä.
Siinä sitten yrittää olla, kuin ei mitään. Vaikka pään sisässä moittii itseään kaikesta, aivan kaikista
sanoista, teoista ja lauseista.

Näitä on hauska kirjoittaa, kun kukaan tuskin edes lukee näitä.