sick world.

Miltä tuntuukaan olla riittämätön itselleen ja muille. Aina löytyy parantamisen varaa
kaikessa. Minulla itselläni on iso henkilökohtainen ongelma painoni ja oman itseni
kanssa. Kuinka onnelliseksi se tekeekään, jos joku sanoo "Elisa, sä oot laihtunut" , tai
"sä oot tosi kaunis Elisa ilman meikkiäkin".Tosiasia on se, ettei kukaan tee niin, koska olen
itse niin epävarma itsestäni, olen epävarma ympäristöstäni, enkä tunne itseäni niin, kuin
viime vuonna, kun tuntui kaikki helpommalta ja ainoa kotini oli otavassa.
Nyt kaikki on toisin, en tunne vanhoja ystäviäni, en tunne itseäni, olen keskellä
miinakenttää, eikä minulla ole tilaa hengittää. Ei ole enään ketään, kehen uskallan
tukeutua..
Olen kala kuivalla maalla.
En uskalla enään olla vapaa, koska se kostautuu. Olen häkissä ja kun ei ole muuta,
alan miettiä vikojani ja kuinka muut niihin kiinnittävät huomiota. En ole koskaan ollut
niin onnellinen, kuin viime lukuvuonna ja sen jälkeisenä kesänä. Sitten alkoi
kaikki muutos, enkä ole osannut tulla siihen. Tuntuu, kuin minulla ei ole enään samoja
ystäviä, en tunne ketään. On, kuin olisi takaisin yläasteella. Enkä tarkoita tällä pahaa
Otavalaisia kohtaan, mutta minusta tuntuu, että menetän heitä koko ajan enemmän. Minua
ei katsota enään samalla tavalla, en ole enään yksi tärkeä, olen vain yksi sivullinen. Haluaisin
vain pois. En jaksa aina stressata asioita, jotka rikkovat minua jälleen.

Ja mitä tulee itseeni, lukuvuoden jälkeen olin jälleen laihtunut ja jatkoin lenkkeilyä
päivittäin. Sitten se vain jäi kesäkuun jälkeen lähes kokonaan ja syksyllä kokonaan.
Loppu syksystä lenkkeiltiin otavassa, mutta siihen sekin jäi.
Heti kun alkaa lämmetä, alan käymään joka päivä lenkillä.
Vihaan kroppaani, vihaan itseäni, eikö se enään riitä?

Maailma on muovautunut esimerkkien mukaan ja minä olen roskaa.

no one someone.

Entä, jos kaikki puhe 'the one' - jutuista on vain pelkkää paskaa?
Kun sanotaan, että kaikille on tuolla jossain joku oikea jne. entä jos
kaikki se onkin vain puhetta? On maailmassa ihmisiä, jotka ovat
eläneet yksin koko elämänsä tahtoamattakin, vai etsivätkö he väärin?
Eihän sitä silloin pitäisi lähteä etsimään, eikö se pitäisi olla kohtalon kuljettamaa?
Ja mistä tuntee oikean? Voithan sinä olla koko elämäsi jonkun kanssa, joka
ei välttämättä olekaan 'se oikea', toisaalta tämä taas kertoo, että ihminen on
se, kenen kanssa jaat koko elämäsi.
Sen tietää ilmeisesti, vain kuolemanvuoteella.
Asiat ovat liian monimutkaisia. No entä, jos ei ihminen löydä sitä omaansa?
Onko sitten joku yläkerrasta päättänyt, että tämä ihminen on joko ahne, itsekäs tai
muuten vain kusipää, ettei ansaitse ketään vai tuleeko tässäkin vastaan ihmisten muovaamat
kauneusihanteet?
Ihmisiä on monenlaisia, kaikilla omat mielikuvat omasta, mutta jos ihminen on muovannut
päähänsä tietynlaisen ihanne rakkaansa on hankala yrittää löytää se, joka täyttäisi nämä kriteerit.
Pitääkö lähteä kiertämään maailmaa, jos vaikka jossain mumbaissa tulisi joku sieluntoveri
vastaan? Olen kuitenkin, että lähden britteihin löysin sieltä miehen tai en.

Huomenna kotiin ja sisko värjää mun hiukset, laittaa kulmakarvat kuntoon ja leikkelee vähän hiuksia.
Kaikkea pientä mukavaa, sitten lauantai-sunnuntai menee teatteri treeneissä.

tyhmä tyhmä tyhmä vatipää.

mikä minua vaivaa, en ole ollut nyt oma itseni.
Tuntuu niin turvonneelta pään sisässä ja
joka askel on raskas ja heikko.

Pidän sinusta paljon, mutta en usko tämän
olevan niin suurta. Pelkään, että tämä
näkyisi koko maailmalle, kun en halua edes
sinun tietävän. En tee enään virheliikkeitä,
etten kompastu omiin askeliini.
Minulla on lukko, sinulla on avain. Voisitko
olla kiltti ja heittää avain tyhjyyteen kauas.
Älä hukuta minua epätoivooni, en halua
sinulta muuta kuin ystävää lähellä.

head in the pretty pink clouds.

Tuntuu kevyeltä olo (vaikken olekkaan itse niin kevyt...)
Sellainen olo, että haluaisi halata jotain ihanaa rakasta
ja olla ilta lähekkäin.
MUTTA
mistä nyt sellaisen ihmisen löytäisi, en ole koskaan
päässyt niin lähelle ketään, ketä rakastan oikeasti
niin paljon sillä tasolla.
Kaikilla muilla tuntuu käyvän parempi tuuri ja moni
sanookin, että "kyllä mulla sellainen ihminen olisi
jos itse haluaisin sellaista ...." no onnea heille sitten,
on se kiva leikkiä oikeaa ihmissuhdetta silloin, kun
itseään huvittaa. Toiset taas etsivät epätoivoisina ihmisjoukosta
sitä omaa rakkautta.

Olen ehkä liian hyvä uskoinen tai hormonihirviö.
Kuvittelen pienenkin asian tarkoittavan todella suurta.
Mutta nekin pienet asiat tekevät hetkeksi maailman onnellisimmaksi.
Tosin se on vain niin hetkellistä.
Pieni sana, pieni ele ja pam, olen
myyty. Se johtaa vain lopuksi masentavaan
hiljaiseen itkuun.

pam, olen sinun.

:-----------)

no ei tuo synttäri juttu ole kovinkaan tärkeä juttu. Se on
aika yliarvostettua täyttää 18. Enemmän siinä taitaa olla huonoja,
kuin hyviä puolia.
Toki pääsee baariin ja kattomaan paljon alaikäisiltä kiellettyjä
keikkoja ( En pääse näkemään Olavin kevään viimeistä keikkaa... :< ),
mutta kaikki vastuu siirtyy itselleen, terveydenhuolto on maksullista
ja on alettava miettimään töitä ja tulevaisuutta.