Pienenä ei tarvinnut miettiä velvollisuuksia, ei ajatella
mitä oikeasti tekee isona ja kuinka vaikeaa elämä joskus
tosiaan on. Vartuin Mikkelissä, mutta 12 vuotiaana muutimme
omakotitaloon melkein toiselle puolelle kaupunkia.

Mutta entä nyt? En voi turvautua enään pakenemaan siihen
satumaailmaan, jossa silloin elin. Nyt on kohdattava kaikki
se, mistä ei osannut edes aavistaa. Tiesin sen, että ylä-asteen
matikka on ilmeisesti vaikeaa. Näin päättelin, kun katsoin
siskoni matikan kirjaa, kun hän teki keittiössä läksyjä.
Minun ei tarvinnut osata, kuin värittää A kirjain punaisella
ja B sinisellä.
Siinä mielessä olin hyvin ylpeä, enkä sano ettenkö enään olisi,
kun opin lukemaan jo ennen peruskoulun alkua. Siskoni
opetti minua. Sisko on aina ollut läheinen minulle.

Kun siskoni alkoi innostumaan hiusalasta, hän aloitti tekemään minulle
aina uusia kampauksia. Minulla oli vielä siihen aikaan pitkät vaaleankiharat
hiukset. Varhain myös kulmakarvojen nyppiminen tuli minulle tutuksi. Siskoni
on minua 4 vuotta vanhempi, joten oli meillä melko erilaiset maailmankuvat jo.

Kuinka sitten nyt? Kun miettii niitä aikoja, ei ole mieleen jäänyt yhtäkään huonoa
päivää. Ei harmaita aamuja tai pelottavia öitä.
Nykyään mieleen tuntuu jäävän ainoastaan ne kokemukset, mitkä ovat aiheuttaneet
jonkinlaisia "traumoja".

Minusta ei ehkä koskaan tule kirjailijaa tai valokuvaajaa. Ei laulajaa, eikä
taiteilijaa. Mutta en päästä niistä paheistani irti. Tuntuu, ettei sanoissani
ole tolkkua. En osaa kirjoittaa, enkä valita sanoja. Mutta päästän kaiken
sydämeltäni. Se on minulle tärkeää. Ehkä kukaan ei lue näitä, mutta
kuvittelen että eräs kolumnisti taiteilija lukee, vaikkei luekkaan. Siksi
sanani menevät solmuun, siksi menen solmuun. Minussa ei ole tolkkua,
ei säveliä. Olen kovakantinen kirja, ehkä sanakirja tai romaani. Olen
täynnä hiljaisia runoja, valuvia sanoja rakkaudesta ja vapaudesta. Minussa
ei ole alkua, eikä loppua. Minussa on täynnä salaisuuksia, joista täytyy ottaa
selvää, olen täynnä kiertoilmauksia, joita täytyy tulkita.
Saatan kirjoittaa juuri sinulle kirjaan omistuskirjoituksen sydämen muotoisena.
Saatan omistaa jonkun säkeistön sinulle.
Minua saa lukea suklaata tai ilojuomia nauttien. Minä olen kestävä, tosin
sivuni saattaa revetä hiukan, jos olet kovakourainen.
Minä olen epäselvä, toivon että ymmärrät. Sisällän paljon
romantiikkaa, seikkailua, toimintaa ja paljon muuta, mitä saatat toivoa.

Mutta ehken ole ulkoa niin kaunis, olen hieman elämän ruhjoma ja
en kovin luettavan näköinen. Mutta lupaan; jos otat riskin,
lupaan sinulle seikkailua. Kaikki vaan eivät ole valmiita siihen, mitä tuleman
pitää. Olen vain kirja, joka heitetään aina uudestaan nurkkaan ja kirppiksille,
kun hiukan ollaan leikitty ja ruhjottu. Koitan kestää kaiken, mutta vaatiihan se
paljon.

Toivon, että löytäisit minut ja pitäisit minua hyvänä.